Valikko Sulje

Piparista tehty Kuumolatalo tuottaa iloa

Turenkilainen Auli Aalto tunnetaan näyttävistä joulunajan piparkakkutaloistaan. Tänä vuonna vuorossa oli meille monelle tuttu Janakkalan Jana ry:n omistama Kuumolatalo.

– Vuonna 1920 valmistuneella talolla on pitkä historia ja se on ollut aikanaan myös monien historiallisten tapahtumien näyttämönä. Talo on myös ollut minun elämässäni jollakin tavalla mukana siitä saakka kun 90-luvulla muutin Janakkalaan, Auli Aalto
kertoo.

Suojeluskuntataloksi valmistunut Kuumolatalo on Janan omistukseen siirtymisen jälkeen toiminut muun muassa elokuvateatterina, matkustajakotina, ravintolana ja
tanssipaikkana.

– Halusin tänä vuonna kunnioittaa 102-vuotiasta hirsitaloa, jolla on merkitystä janakkalalaisille, Aalto lisää.

Talo on Janan hiihtokoulun rehtorina toimivalle Aallolle merkityksellinen, sillä siitä on ollut paljon iloa niin hänelle kuin muillekin liikunnan ystäville.

– Talossa on järjestetty myös paljon tapahtumia. Edelleenkin käyn täällä jumpissa ja myös kuntosalilla on tullut käytyä, hän lisää.

Auli Aalto luovutti talon jouluviikolla Kuumolatalolle ihasteltavaksi.

– Tässä näkyy niin hyvin talon kymmenien vuosien historia, ja piparkakkutaloon on todella hienosti saatu vanhan talon henki. Olen hyvin otettu tästä huomionosoituksesta, Janakkalan Janan puheenjohtaja Marko Ahtiainen kiittelee.

Viime vuonna Aalto taiteli pyynnöstä Innoparkin ja aikaisemmin hän on tehnyt muun muassa Turengin aseman. Lapsille on tullut tehtyä myös esimerkiksi hevostalli ja muumitaloja.

– Pidän arkkitehtuurista. Ehkä parasta tässä askartelussa on suunnittelu sekä sen miettiminen, mistä jonkin kohteen saa rakennettua. Tärkeintä on kuitenkin se, että toivon talon tuottavan jollekin iloa. Sekä se, että ei tarvitse olla alan ammattilainen jotain tehdäkseen. Kannattaa kokeilla, miten homma lähtee sujumaan, Aalto lisää.

Teksti ja kuva Pirjo Kärkinen

Kuva: Turenkilaisen Auli Aallon piparkakkutalo sai tänä vuonna hänelle itselleenkin tärkeän Kuumolatalon muodon. Janakkalan Janalle lahjoitetun talon vastaanotti seuran puheenjohtaja Marko Ahtiainen.